Rakkaus – tunne, joka lopulta määrittelee meidät

Mistä tiedämme, mikä on ”oikeaa” rakkautta ja mikä syvää välittämistä, ystävyyttä?

Mikä riittää ja on ”ihan hyvä”, entä jos mikään ei riitä?

Voiko sielunkumppanin löytää vai tehdäänkö sellaisia?

Pohtiessa rakkaustarinoita, ajattelin rakkauden sisältöä. Sitä, miksi se haastaa meidät nöyrtymään, pysähtymään, oivaltamaan ja rakastumaan aina vain uudestaan ja uudestaan. Oppiiko riittävästi kerrasta, vai vaatiiko se useamman kerran?

Entä jos meidät on luotu kehittymään rakkaudessa, kuten ihmiselämässäkin. Voisiko olla niin, että rakkaus kasvattaa meitä tuntemaan aidosti, kuten maailma lapsesta vanhukseen eri ikäkausineen? Mitä jos meillä tulee olla elämän kaltaisia kasvun vaiheita myös rakkaudessa? Tavoitteena täyttymys ja silti vapaa, yksilöllinen rakkaus. Millainen olisi sinun rakkaustarinasi, alla muutaman muun…

Kolme tarinaa rakkaudesta

Simpukka

En oikein usko välityspalveluihin, mutta kun näin hänet deittisivulla ja katsoin kuvaa, oli kuin olisin tuntenut hänet aina. Tutkin kuvaa, tunnistin piirteet, tiedostin omani, valitsin tähteni. Olimme heti yhtä, ensimmäisistä viesteistä alkaen. Pelkäsin aiemmin, etten koskaan osaisi oikeasti rakastaa, kukaan ei ollut saanut minua tuntemaan rakkautta kuten hän. Hän herätti minut eloon, tuntemaan ja näkemään ensimmäistä kertaa elämässäni. Kaikki oli, kuten olisi aina tarkoitettukin olevaksi. Samat asiat, yhteinen kieli, johdatetut polut. Sielunkumppani. Aidosti läsnä ja lähellä. Ei tarvitse edes sanoja, pelkkä läheisyys riittää. Hiljaisuuskaan yhdessä ei ole kiusaannuttava. En uskonut sanontaan siitä, että sen tietää ja tuntee, kun löytää oman rakkauden. Kaikki ne eksyneinä kulkemani vuodet johdattivat sen todellisen rakkauden luo.

Siivetön

Elin parisuhteessa, josta puuttui kaikki se mitä rakkauteen kuuluu. Ei lämpöä, läheisyyttä tai tunnetta. Kämppiksiä, kavereita, totuttu ja kulutettu tarina. Löysin toisaalta rakkauden, se vain osui samanlaisiin tunteisiin. Hän oli läsnä, rakasti ja helli. Usean vuoden ajan elin kahta elämää. Sitä jossa olen puoliso, kuuliainen toteuttaja ja sitä jossa rakastajana antaudun kokemuksille vailla rajoja. Tuli päätöksen aika, kummanko valitsen. Olenko kuuliainen puoliso, vailla tunteita vai rakastanko, kuten sydän sanoo… Hajosin, eksyin ja unohdin itseni. Kumpikin vaihtoehto tarkoitti tuhoa, surua ja tuskaa. Valitsin kuuliaisuuden ja luovuin unelmista ja rakkaudesta, koska minullahan on hyvä puoliso.

Seireeni

Minä rakastuin huomaamattani ihmiseen, joka pääsi lähelleni. Kielsin tunteeni ja selitin kaiken itselleni ties millä. Rakkaus kiilasi puskasta ja pysäytti totaalisesti tunteettoman vaeltajan. Ei minun pitänyt tuntea. Olin juuri heittänyt kymmenen vuotta rakkautta roskikseen, koska en osaa rakastaa, niin minulle sanottiin. Miksi kaiken tämän keskelle astuu ihminen, joka saa minut luopumaan järkevyydestäni. Päätin olla rehellinen itselleni ja hänelle. Minä tunnustin vajonneeni rakkauteen, en mihin tahansa vaan sellaiseen joka on minulle jotain ainutlaatuista ja merkityksellistä. Odotin rakkauteni reaktiota. Tunne ei ollut molemminpuolista ja jouduin helvettiin itseni kanssa. Eikö minusta ole tähän, mitä teen väärin? Itsetutkiskelun kautta huomasin minussa ainutlaatuisen ja herkän rakkaudellisuuden, joka elää ja hengittää, vaikka sillä ei olisi kohdetta. Pelkkä rakkaus riittää. Se kasvattaa ja opettaa etsimään, sekä löytämään uusia tasoja ja olemaan rohkea. Rakkautta ei voi ottaa minulta pois, vaikka sillä ei olisi vastaanottajaa. Rakkautta ruokkii usko ja toivo, jolloin siitä tulee suurempaa ja arvokkaampaa kuin koko elämä itsessään.  Kun rakastaa voi nähdä, olla ja tuntea kaikkeuden, vaikka vaeltaisi yksin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *