Käykö flaksi – viimeistä viedään

Tiiaa oli ärsyttänyt koko illan. Hän oli pukeutunut viimeisen päälle ja ostanut uudet Michael Korsin korkkarit tätä iltaa varten, käynyt kampaajalla, meikannut (contouringia unohtamatta) ja uusinut ripsienpidennykset ja lähes huomaamattomat huuli-injektionsa. Koko ajan tuntui kuin joku muu olisi saanut kaiken sen huomion, mikä hänelle kuuluu.

Työpaikan komein sinkkumies oli lähtenyt sen palkalaskennan horon kanssa jo alkuillasta jonnekin ja Tiia halusi päästä tositoimiin. Kotona ei ollut moneen viikkoon tapahtunut mitään eroottista. Tuntui, että mies jättäytyi ylitöihin aina aivan tahallaan. Tiialla oli tarpeita.

Joku tuli seisomaan pöydän viereen. Tiia oli liian ajatuksissaan kuullakseen mitä mies sanoi, mutta muut purskahtivat nauruun niin hän nauroi nopeasti mukana. Hän kääntyi katsomaan tulijaa. Ou wau! Olipa komea ilmestys!

Vaatteet olivat ihan perus-Tommy Hilfigeriä, mutta kädessä miehellä oli Longinesin Master Collection rannekello, joten jos kelloon voi laittaa kolme tonnia niin rahasta ei varmasti ole pulaa. Olikohan miehellä Porsche? Tai ehkä Audi? Hän jotenkin vaikutti ihan Audi-mieheltä. Miehellä ei ollut sormusta, joten jos tästä tulisikin jotain pidempiaikaista kuin vain tämän illan sutaisu, niin voisi katsoa mitä kaikkea tämän komean, treenatun ja siististi pukeutuvan miehen kanssa oikein keksisi.

Tiia käänsi heti ylävartalonsa kohti hänen viereensä istunutta miestä, laski leukansa, katsoi miestä viekottelevasti alta kulmien ja hymyili vinosti. Hän kertoi pari hauskaa anekdoottia, vei puheenvuoron muutaman kerran ja osoitti olevansa naisryhmän sosiaalinen alfa.

Mies piti kaikille seuraa, mutta oli selvästi huomannut Tiian panostuksen. Tiia toki oli seurueen ehdottomasti kaunein ja näyttävin nainen ja osoitti pukeutumisellaan ja ulkoisella olemuksellaan korkeaa statusta. Mies osti kukkia kaikille ja juomia kaikille, mutta oli odotetusti alkanut jutella enemmän Tiian kanssa, vaikka huomioikin hyväkäytöksisesti muiden vitsit ja kysymykset. Tiia nauroi äänekkäimmin ja liikehti eniten. Mies söi häntä katsellaan. Hän päätti ylittää koskemattomuusrajan, ja kosketti miestä kevyesti reiteen. Tämä oli toiminut aiemminkin.

Tiia oli lukenut paljon nopean yhteyden muodostamisesta, kun hänen oma miehensä oli niin kauhean kylmä ettei Tiialle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin käydä hakemassa lämpöä kotinsa ulkopuolelta. Tällä miehellä oli pirullista pilkettä silmäkulmassa, ja vaikka hän siirsikin Tiian käsen pois reideltään niin hänen silmissään oli jo seksuaalisen pedon katse. Tiia alkoi tuntea kutinaa pikkareissaan ja päätti tehdä kaikkensa saadaksen tuon miehen nopeasti kaadettua.

Tämä tapaus oli Tiiasta paljon komeampi ja pantavampi kuin se edellinen hyvännäköinen mutta vähän tylsä perheenisä, joka innostui Tiiasta niin paljon, että pölvästi jätti vielä perheensäkin. Kyllähän perheenisän olisi pitänyt tajuta, että he painivat sen verran eri sarjoissa että olisi vaan ollut iloinen, että pääsi tyydyttämään Tiian ja sitten mennyt takaisin kotiin.

Mikään pikkupomo ei saanut Tiiaa lähtemään investointipankkiirimiehensä luota. Tiian miehellä oli sentään Porsche ja poreallas ja silloin kun hän panosti, hän osti Bollinger-shampanjaa ja kolme tusinaa ruusuja. Heidän kotinsa oli arkkitehdin suunnittelema ja sijainniltaan hyvin keskeisellä arvoalueella. Hän sai ostaa kaikki huonekalunsa Vepsäläiseltä ellei hän sitten tilannut sisustussuunnittelijansa kautta uniikkituotteita. Tiia oli tottunut tiettyyn tasoon. Mutta tällä miehellä oli pikaisen vilkaisun perusteella statussymbolit kunnossa. Tähän voisi vaihtaakin, kun tämä oli myös komeampi kuin oma ja selkeästi korkeasti koulutettu ja älykäs. Jotenkin uskomattoman täydellinen paketti.

Tiia kujersi ja kikatteli, puhui pikkutuhmia ja osoitti olevansa nokkela muttei pelottava. Semmoinen oikealla tavalla yksinkertainen, mutta silti mielenkiintoinen. Juttu luisti. Kohta Tiia ehdottaisi viattomasti, jos mies lähtisi hänen kanssaan… Mitä nyt? Mies nousi yllättäen seisomaan. Aivan varoittamatta mies ilmoitti, että häntä väsytti ja hän lähtisi nyt kotiin. Hän kiitti koko porukkaa hyvästä seurasta.

Tiia järkyttyi. Mitä helvettiä? V***n äijä! Kuinka mies kehtasi? Heillähän oli selvästi kemiaa! Mies halusi häntä varmasti yhtä paljon kuin hän miestä. Hän tunnisti kyllä sen ilmeen. Mutta nyt Tiia ei saanut edes erityistä jäähyväistä. Mies katsoi häntä suoraan silmiin julmasti hymyillen samalla kun osoitti sanansa muille. Mies näki aivan varmasti Tiian reaktion! Hän teki sen tahallaan! Hän haastoi Tiian!

Ja nyt hän vain lähti! Ei toivettakaan että Tiia seuraisi tuota k**ipäätä mihinkään! Hän ei ole mikään säälittävä ritsa!

Aamuyöstä kun joku baarista mukaan lähtenyt ihan kivannäköinen mieshenkilö yritti räveltää jotain Tiian päällä, Tiia ajatteli, että hän vielä kostaa miehelle. Kehtasikin. Hän tietää miehen nimen, hän selvittää numeron. Hän aikoo vielä näyttää miehelle.

Aqua: Barbie girl

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *