Dating market – ”ostakaa, ostakaa, kun tuoreena saa!”

Silmiini osui viime viikolla The Atlanticista Ashley Fettersin ja Kaitlyn Tiffanyn kirjoittama loistava artikkeli ”The ’Dating Market’ Is Getting Worse”, jossa pohdiskeltiin deittailumarkkinoita. Referoin ja kommentoin artikkelin pääpointteja tässä blogitekstissä. Kiinnostuneet voivat käydä lukaisemassa alkuperäisen artikkelin (englanniksi) yllä olevasta linkistä.

Ei ole mitenkään uusi keksintö ajatella deittailua markkinoilla olemisena. Kun viime aikoina sinkuille on alettu tarjota enemmän tuotteita deittailun helpottamiseksi ja tehostamiseksi (valmennukset miten löytää korkeatasoista seuraa, erilaiset deittiapit), seksistä ja romantiikasta on tullut entistä enemmän kuin shoppailua. Lisäksi vallalle on päässyt omituinen ajattelutapa, että aina löytyy parempaa ja käytännössä jopa samannäköistä seuraa, jos ensimmäinen ehdokas ei viekään heti kohti onnea ja autuutta. Eräs artikkelia varten haastateltu nuori nainen totesikin sen, että ihmiset ovat muuttuneet ”hyödykkeiksi” eivätkä ole enää yksilöitä.

Kun deittisivustot ja appit antavat mahdollisuuden filtteröidä huonoiksi koettuja ominaisuuksia ja etsiä juuri tiettyjä ominaisuuksia, ihmisten ja ihmissuhteiden ”shoppailu” (relationshopping) on helpottunut, mutta artikkelissa annettujen esimerkkien mukaan kyse on juuri siitä mitä sivusin myös viime viikon blogikirjoituksessani: aletaan etsiä kumppania kovin ulkokohtaisten ominaisuuksien perusteella (koulutus, ulkonäkö, varallisuusasema, harrastukset).

Etenkin vanhetessaan ihmiset kuvittelevat usein tietävänsä mitä etsivät, vaikka oikeastaan kyse on pikemminkin siitä, mitä ihmiset uskovat haluavansa. Romanttinen kemia on paljon vaikeampaa arvioida. Se, mikä näyttää paperilla täydelliseltä yhteensopivuudelta, ei välttämättä ole sitä todellisuudessa. Siksi olisikin parempi pudottaa pois vaatimuslistat ja laajentaa etsintöjä.

Ihmis-ihmis-matchit ovat vähemmän ennakoitavia kuin kuluttuja-hyödyke-matchit (kukapa ei osaisi ostaa itselleen melko kivuttomasti riittävän hyviä bluetooth-kuulokkeita!) ja sen lisäksi pitäisi muistaa, että deittailu ei ole vain kertaluontoinen transaktio. Artikkelin esimerkki imurin ostamisesta on hauska: uuden imurin hankintaa varten voidaan vertailla sopivan oloisia hyödykkeitä hetki ja sitten ostetaan yksi ja sitä käytellään mahdollisimman pitkään, eikä lähdetä testailemaan monia imureita tai hankita ”muutamia varaimureita”. Deittailussa, etenkin viime vuosina, on tunnuttu siirtyvän pois eksklusiivisen, pysyvän ja pitkäkestoisen suhteen etsimisestä. Nauroin ääneen ajatellessani, miten ihmiset sitoutuisivat jatkossa imuriinsa pidemmäksi aikaa kuin kumppaneihinsa.

Markkinat eivät vaikuta materiaaliseen hyödykkeeseen samoin kuin ihmiseen. Ihminen muuttuu myös itse ollessaan vuorovaikutuksessa deittimarkkinoiden kanssa. Talo, josta ihmiset muuttavat jatkuvasti seuraavaan, ei koe siitä ahdistusta, mutta henkilön asenne uuden kumppanin löytämiseen voi muuttua huomattavastikin, jos hänet vaihdetaan koko ajan uuteen. Kun perinteisillä hyödykemarkkinoilla toimivaa logiikkaa laajennetaan kumppanin valintaan ja se epäonnistuukin, ihmiset saattavat tuntea olonsa petetyiksi. He saattavat katkeroitua ja pettyä tai jopa räjähtää, kun asiat eivät mene kuin he olisivat toivoneet.

Miehet ovat tutkimusten mukaan yliedustettuina deittiappeissa ja käyttävät niitä aktiivisemmin, ja on myös tutkittu tosiasia, että miehet ovat täysin oikeassa kokiessaan etteivät he saa yhtä paljon matcheja tai viestejä kuin naiset. Seksuaalista markkina-arvoa koskevassa keskustelussa kuulee usein miesten valituksia siitä, miten naiset yliarvottavat oman markkina-arvonsa. Väitetäänkin, että naiset valikoisivat vain pitkiä, hyvätuloisia miehiä ja että naisilla on kohtuuttomat standardit (silloinkin kun naisilla itsellään olisi ”vähän tai ei yhtään markkina-arvoa”).

Pelottavinta on, että miehet eivät ehkä ole niin hakoteillä: OkCupid sivustolla aikanaan tehty data-analyysi osoitti, että naiset arvioivat miehet 80% ajasta keskimääräistä huonomman näköisiksi. Auts! Lisäksi Redditin FemaleDatingStrategy-ryhmässä listataan viralliseksi ideologiaksi ”ole korkean arvon nainen” (be a woman of high value). Ryhmän teesit korostavat myös sitä, että ”naisina meillä on velvollisuus olla armottomia (ruthless) arvioidessamme miehiä”. Kuulostaa ainakin omiin korviin aika järkyttävältä. Miksei muka voisi olla korkean arvon omaava nainen ilman, että pitäisi heti olla häikäilemätön, kylmäkiskoinen, miehiä kyykyttävä narttu?

Vuonna 2020 deittaajilla on (tai ainakin vaikuttaa siltä että on) paljon vaihtoehtoja – jopa niin paljon, että aivot eivät ehdi mukaan. Kun deittiappilla on viettänyt pari tuntia, aivot ovat jo tottuneet tekemään yleistyksiä ja jakavat ihmiset kategorioihin. Tämä johtaa nopeasti siihen, että ihmisiä alkaa huomaamattaankin pitää hyödykkeinä. Appit myös mahdollistavat ensimmäistä kertaa sen, että potentiaalisten kumppanien markkinat pystytään näkemään kokonaisuudessaan. Tai ainakin niin voisi luulla – oikeastihan appit näyttävät vain sen, mitä algoritmi kullekin katselijalle näyttää.

Ajatus deittimarkkinasta on vetoava, koska ihmiset kokevat voivansa ymmärtää ja jopa manipuloida ”markkinoita”. Markkinoilla ei kuitenkaan välttämättä kykene menestymään itselle merkityksellisellä tavalla vain sillä, että lisää omaa panostaan lähettämällä enemmän viestejä, käy useammilla treffeillä ja vaihtaa uudelleen ja uudelleen hakukriteerejään taikka muuttaa kaupunkiin, jossa on paremmat mahdollisuudet löytää seuraa.

Ohio State Universityssä oli tehty tutkimus yksinäisyyden ja deittiappien pakonomaisen käytön välisestä yhteydestä: mitä yksinäisempi joku on, sitä sinnikkäämmin hän etsii eri appeista kumppania. Mitä enemmän hän etsii, sitä enemmän hän saa negatiivisia kokemuksia ja sitä irrallisemmaksi muista hän tuntee itsensä. Olen itsekin tuntenut ihmisiä, jotka ovat olleet addiktoituneita Tinderiin ja joiden valinnat ja samoin käsitys itsestään ovat muuttuneet aina vain huonommiksi, mitä enemmän he ovat itseään ”markkinoille” tyrkyttäneet.

Vaikka deittimarkkinat olisivatkin aina olleet olemassa, nykyään ihmiset kokevat voivansa kontrolloida paremmin omia asemiaan markkinoilla. Joku, joka toteaa kumppanin etsimisen olevan numeropeliä, voi kuulostaa tiedostavalta ja pragmaattiselta ja samalla myös ohjata itseään entistä enemmän todennäköisyyksiin pohjautuvaan tapaan lähestyä deittailua – mutta kuten artikkelin kirjoittajat lopuksi toteavat: Sellaiset henkilöt saattavat tukahduttaa samalla kaikki rehelliset ilmaukset sietämättömän inhimillisestä yksinäisyyden kokemuksesta tai siitä toiveesta, joka saa heidät jatkamaan numeroiden pyörittelyä.

Ymmärrän itse sen ”toiveen” yhteyden hakemisena ja sellainen yhteys edellyttää panostusta laatuun, ei määrään. Valokuvista on vaikeaa ellei peräti mahdotonta nähdä laatua. Laadun saa selville vain menemällä tutustumaan hyödykkeeseen, vähän nykimällä saumoista ja tutkimalla että materiaali on sitä, mitä kuvauksessa on väitetty. 😉

Onneksi artikkelissa oli valonpilkahduksiakin – koko artikkelin suosikkisitaattini tuli Alvin Rothilta (siteeraan englanniksi, jotten tuhoa toimivaa ilmausta suomennoksella): ”Have you ever read any of the novels of Jane Austen? Pride and Prejudice is a very market-oriented novel. Balls were the internet of the day. You went and showed yourself off.”

Ei muuta kuin osoittamaan omat ballsit live-kohtaamisissa! Viidakkorumpua soimaan, jotta pääsemme mahdollistamaan saumoista nykimisiä. 😉

Onnekasta maaliskuuta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *