Käykö flaksi – viimeistä viedään

Tiiaa oli ärsyttänyt koko illan. Hän oli pukeutunut viimeisen päälle ja ostanut uudet Michael Korsin korkkarit tätä iltaa varten, käynyt kampaajalla, meikannut (contouringia unohtamatta) ja uusinut ripsienpidennykset ja lähes huomaamattomat huuli-injektionsa. Koko ajan tuntui kuin joku muu olisi saanut kaiken sen huomion, mikä hänelle kuuluu.

Työpaikan komein sinkkumies oli lähtenyt sen palkalaskennan horon kanssa jo alkuillasta jonnekin ja Tiia halusi päästä tositoimiin. Kotona ei ollut moneen viikkoon tapahtunut mitään eroottista. Tuntui, että mies jättäytyi ylitöihin aina aivan tahallaan. Tiialla oli tarpeita.

Joku tuli seisomaan pöydän viereen. Tiia oli liian ajatuksissaan kuullakseen mitä mies sanoi, mutta muut purskahtivat nauruun niin hän nauroi nopeasti mukana. Hän kääntyi katsomaan tulijaa. Ou wau! Olipa komea ilmestys!

Vaatteet olivat ihan perus-Tommy Hilfigeriä, mutta kädessä miehellä oli Longinesin Master Collection rannekello, joten jos kelloon voi laittaa kolme tonnia niin rahasta ei varmasti ole pulaa. Olikohan miehellä Porsche? Tai ehkä Audi? Hän jotenkin vaikutti ihan Audi-mieheltä. Miehellä ei ollut sormusta, joten jos tästä tulisikin jotain pidempiaikaista kuin vain tämän illan sutaisu, niin voisi katsoa mitä kaikkea tämän komean, treenatun ja siististi pukeutuvan miehen kanssa oikein keksisi.

Tiia käänsi heti ylävartalonsa kohti hänen viereensä istunutta miestä, laski leukansa, katsoi miestä viekottelevasti alta kulmien ja hymyili vinosti. Hän kertoi pari hauskaa anekdoottia, vei puheenvuoron muutaman kerran ja osoitti olevansa naisryhmän sosiaalinen alfa.

Mies piti kaikille seuraa, mutta oli selvästi huomannut Tiian panostuksen. Tiia toki oli seurueen ehdottomasti kaunein ja näyttävin nainen ja osoitti pukeutumisellaan ja ulkoisella olemuksellaan korkeaa statusta. Mies osti kukkia kaikille ja juomia kaikille, mutta oli odotetusti alkanut jutella enemmän Tiian kanssa, vaikka huomioikin hyväkäytöksisesti muiden vitsit ja kysymykset. Tiia nauroi äänekkäimmin ja liikehti eniten. Mies söi häntä katsellaan. Hän päätti ylittää koskemattomuusrajan, ja kosketti miestä kevyesti reiteen. Tämä oli toiminut aiemminkin.

Tiia oli lukenut paljon nopean yhteyden muodostamisesta, kun hänen oma miehensä oli niin kauhean kylmä ettei Tiialle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin käydä hakemassa lämpöä kotinsa ulkopuolelta. Tällä miehellä oli pirullista pilkettä silmäkulmassa, ja vaikka hän siirsikin Tiian käsen pois reideltään niin hänen silmissään oli jo seksuaalisen pedon katse. Tiia alkoi tuntea kutinaa pikkareissaan ja päätti tehdä kaikkensa saadaksen tuon miehen nopeasti kaadettua.

Tämä tapaus oli Tiiasta paljon komeampi ja pantavampi kuin se edellinen hyvännäköinen mutta vähän tylsä perheenisä, joka innostui Tiiasta niin paljon, että pölvästi jätti vielä perheensäkin. Kyllähän perheenisän olisi pitänyt tajuta, että he painivat sen verran eri sarjoissa että olisi vaan ollut iloinen, että pääsi tyydyttämään Tiian ja sitten mennyt takaisin kotiin.

Mikään pikkupomo ei saanut Tiiaa lähtemään investointipankkiirimiehensä luota. Tiian miehellä oli sentään Porsche ja poreallas ja silloin kun hän panosti, hän osti Bollinger-shampanjaa ja kolme tusinaa ruusuja. Heidän kotinsa oli arkkitehdin suunnittelema ja sijainniltaan hyvin keskeisellä arvoalueella. Hän sai ostaa kaikki huonekalunsa Vepsäläiseltä ellei hän sitten tilannut sisustussuunnittelijansa kautta uniikkituotteita. Tiia oli tottunut tiettyyn tasoon. Mutta tällä miehellä oli pikaisen vilkaisun perusteella statussymbolit kunnossa. Tähän voisi vaihtaakin, kun tämä oli myös komeampi kuin oma ja selkeästi korkeasti koulutettu ja älykäs. Jotenkin uskomattoman täydellinen paketti.

Tiia kujersi ja kikatteli, puhui pikkutuhmia ja osoitti olevansa nokkela muttei pelottava. Semmoinen oikealla tavalla yksinkertainen, mutta silti mielenkiintoinen. Juttu luisti. Kohta Tiia ehdottaisi viattomasti, jos mies lähtisi hänen kanssaan… Mitä nyt? Mies nousi yllättäen seisomaan. Aivan varoittamatta mies ilmoitti, että häntä väsytti ja hän lähtisi nyt kotiin. Hän kiitti koko porukkaa hyvästä seurasta.

Tiia järkyttyi. Mitä helvettiä? V***n äijä! Kuinka mies kehtasi? Heillähän oli selvästi kemiaa! Mies halusi häntä varmasti yhtä paljon kuin hän miestä. Hän tunnisti kyllä sen ilmeen. Mutta nyt Tiia ei saanut edes erityistä jäähyväistä. Mies katsoi häntä suoraan silmiin julmasti hymyillen samalla kun osoitti sanansa muille. Mies näki aivan varmasti Tiian reaktion! Hän teki sen tahallaan! Hän haastoi Tiian!

Ja nyt hän vain lähti! Ei toivettakaan että Tiia seuraisi tuota k**ipäätä mihinkään! Hän ei ole mikään säälittävä ritsa!

Aamuyöstä kun joku baarista mukaan lähtenyt ihan kivannäköinen mieshenkilö yritti räveltää jotain Tiian päällä, Tiia ajatteli, että hän vielä kostaa miehelle. Kehtasikin. Hän tietää miehen nimen, hän selvittää numeron. Hän aikoo vielä näyttää miehelle.

Aqua: Barbie girl

Käykö flaksi – Pepen tarina

Pepe katsoi kun mies tuli baariin ja tutki katsellaan baaripöydät läpi. Miehen katse kohdistui äänekkäässen naisseurueeseen ja Pepe kaivoi puhelimensa esiin. Tänä iltana hän voisi vihdoin paljastaa, mitä naisen ”rakas aviomies” harrasti.

Pepe oli jo pitkään ollut rakastunut naiseen. He olivat olleet ystäviä teini-iästä saakka. Ystäviä siksi, ettei Pepe ollut koskaan uskaltanut ilmaista tunteitaan. Jo nuorena hän koki olevansa huonompi kuin rakkaansa. Mutta hän teki kaikkensa, jotta rakastettu olisi nähnyt hänen arvonsa. Hän auttoi, kuunteli, suojeli, keskusteli, heillä oli syvä henkinen yhteys (joskus tuntikausia livahti ohi kuin varkain, kun he uppoutuivat keskusteluun) ja olivathan he joskus teini-ikäisinä suudelleet ja vähän hiplailleetkin toisiaan humalassa. Pepen vanhemmat olivat silloin tulleet yllättäen kotiin ja homma oli katkennut siihen. Pepe ei ollut enää seuraavana päivänä uskaltanut puhua asiasta, eikä siihen palattu.

Nainen muutti parikymppisenä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan yliopistoon mutta he ylläpitivät yhteyttä. Kumpikin alkoi seurustella tahoillaan, kokeilivat vähän ihmissuhteita, se vähän kuului asiaan siinä iässä. Kului vuosia ja he tapasivat silloin tällöin – yleensä vielä vähän salaa kumppaneiltaan, vaikkei mitään seksuaalista tapahtunut. Nainen kertoi yleensä syvimmät tuntonsa Pepelle ja Pepe hänelle. Siksi tulikin järkytyksenä, että nainen oli karannut maistraatissa naimisiin jonkun miekkosen kanssa, jota Pepe ei ollut koskaan edes tavannut eikä edes kuullut naisen mainitsevan miehestä. Salamarakkaus, sielunkumppani. Näitä sanoja nainen käytti.

Pepe kuunteli, mustasukkaisena ja kärsivänä, mutta yhä hiljaa. Tarinat miehestä kuulostivat liian hyviltä ollakseen totta: aamiaiset vuoteeseen, ruusu joka päivä, hierontaa ja pitkiä esileikkejä, kalliita koruja lahjoiksi ilman mitään erityistä syytä, mies maksoi matkat ulkomaille, osteli naiselle kauniita vaatteita. Olisi hänkin pystynyt samaan. Hän olisi tehnyt enemmänkin, jos olisi vain saanut mahdollisuuden.

Tarinat vähenivät yllättävän nopeasti ensimmäisen puolentoista vuoden jälkeen. Nainen alkoi muuttua hiljaisemmaksi ja hänen hehkunsa alkoi hiipua. Hän ei pitänyt enää itse yhteyttä, ei lähtenyt kotoa. Pepe sai olla koko ajan aktiivinen ja siksi hän yritti kysellä oliko jokin hätänä, mutta nainen väitti kiven kovaan, että kaikki oli hienosti.

Pepe erosi jälleen yhdestä tyttöystävästään ja päätti jäädä yksin. Hän tiesi itse, miten paljon rakasti naista. Miksei hän saanut sanottua sitä? Monet naiset yrittivät napata hänet ”markkinoilta”, mutta häntä ei enää kiinnostanut. Hän ei myöskään jäänyt ilman satunnaista seksiseuraa, koska hän piti itsestään huolen ja oli karismaattinen kaveri.

Pepe oli kuitenkin sinkku parhaassa iässä, joten hän vietti yleensä viikonloppuisin aikaa ulkona ystäviensä kanssa. Eräänä iltana hän näki miehen baarissa. Katseli raivoissaan miehen touhua kun ajatteli naista kotona kärsimässä. Pepe alkoi nähdä miestä useamminkin baarissa. Pepe kysyi viimeisimmän kerran jälkeen ensimmäistä kertaa naiselta, oliko mies ollut ulkona ja oliko heillä ongelmia suhteessa. Silloin nainen oli purskahtanut itkuun, ei kuitenkaan sanonut mitään. Pepe koki jälleen samaa raivoa miestä kohtaan, mutta yritti pysyä rauhallisena. Hän piteli naista ja silitti hellästi rakastamansa naisen hiuksia.

Kun mies istui Pepen entisen työkaverin Tiian viereen, Pepe tiesi että tänä iltana hän näyttäisi naiselle totuuden. Ehkä nainen sitten ymmärtäisi lähteä ja näkisi myös miten paljon hän välittää naisesta.

Pepe otti kuvan siitä kun mies tilasi ruusuja seurueelle ja lähetti sen naiselle. Seuraavan kuvan hän lähetti puolta tuntia myöhemmin kun Tiia todella pani parastaan ja mies nautti joka hetkestä. Pepe toivoi, että nainen vastaisi hänelle jotain ja lähetti kuvan tekstillä: ”Samaa menoa koko ilta.” Nainen ei kuitenkaan vastannut. Pepe lähetti vielä yhden viestin kolmen aikoihin. Sen jälkeen hän lähti kotiin nukkumaan.

Häntä ahdisti, ettei nainen ollut reagoinut yhteenkään viestiin. Olikohan kaikki kunnossa? Ehkä nainen nukkui. Ehkä hän kommentoi vasta huomenna. Pepen vatsaa väänsi ja rintakehää puristi.

Huomenna hän kertoo tunteistaan. Syteen tai saveen.

Bon Jovi: Always

Käykö flaksi – revisited

Nainen odotti kotona. Oli aamuyö, minuutit kuluivat verkkaisesti. Digitaalisen kellon numerotaulussa loisti 03:33.

Hän oli alkuillasta saanut lyhyen viestin: ”Töiden jälkeen Jaken kanssa baariin. Ei tarvitse turhaan valvoa, tulen puolenyön jälkeen. Rakastan sinua.”

Tämä oli toistuvaa. Hän oli yksin perjantai-iltana. He olivat olleet yhdessä vasta kolme vuotta, naimisissa niistä yhden, mutta hänet oli taas jätetty yksin kotiin. Mies hädin tuskin kuunteli häntä, enää ei tullut kukkasia niin kuin alussa. Mies toki välillä oli uskomattoman huomaavainen, yleensä erityisesti silloin kun oli vieraita – silloin häntä kohdeltiin kuin prinsessaa. Tai silloin kun hän oli selvästi poissa tolaltaan ja kiukutteli kuin pikkulapsi. Silloin mies hoivasi häntä. Hän tajusi, ettei ollut koskaan tasavertainen.

Puoli kahden pintaan hän sai ensimmäisen kuvaviestin ystävältään Pepeltä. Kuvassa hänen miehensä ojenteli kukkia naisille ja istui yksin (ei Jakea??) naisseurueessa. Kahden aikoihin tulleessa viestissä joku nainen oli asettanut käden hänen miehensä reidelle ja kumartunut niin lähelle kuiskaamaan jotain, että hänen ylävartalonsa painautui miestä vasten. Pepe kirjoitti ”Samaa menoa koko ilta.” Kolmelta hän sai viestin, jossa mies ja sama nainen olivat siirtyneet hieman kauemmas muusta ryhmästä, kumpikin kumartuneina toisiinsa päin, keskustelu vaikutti antoisalta ja heillä oli selvästi hauskaa.

Nainen itki lohduttomasti. Hän tiesi, koska oli kuullut ystäviltä ja nähnyt kuviakin, että mies teki aina samaa kun silmä vältti. Kun hän oli poissa, mies unohti hänen olemassaolonsa. Mies ei välittänyt hänen tunteistaan, haki vain huomiota! Mies tarvitsi jostain syystä aina ulkopuolista validaatiota.

Nainen piti itsestään huolta, treenasi paljon, yritti pysyä positiivisena, oli jopa yrittänyt suhtautua miehen selkärangattomaan toimintaan ymmärtäväisesti ja yritti todella kunnioittaa ja rakastaa miestään. Miehellä oli kertomansa mukaan ollut raskas lapsuus ja luottamusongelmia, mutta kun he päättivät mennä naimisiin, he olivat sopineet että he saisivat yhdessä asian hoidettua. Koskaan mies ei kuitenkaan halunnut lähteä terapiaan, eikä oikeastaan keskustella asioista.

Suhteen alussa mies oli ollut niin ihana ja jutellut kaikenlaista. Nykyään hän ja mies vain harrastivat suurimmaksi osin aikaa kaikkia ”makeita” asioita näkyvästi yhdessä ja mies julkaisi heidän hymykuviaan somessa. Ei häntä oikeasti hymyilyttänyt. Häntä yökötti. Edustusvaimo. Enintään. Muita naisia oli ollut jossain muodossa koko ajan. Hän ei tiennyt, oliko naisten kanssa jopa seksiä, henkistä läheisyyttä vai pelkästään semmoista pientä lääppimistä ja flirttiä. Hän tiesi vain, että kaikki se oli häneltä pois. Heidän keskinäisestä suhteestaan pois.

Ovi kävi. Mies tuli makuuhuoneeseen. Nainen kertoi Pepen olleen baarissa ja nähneen kaiken. Hän ei kertonut kuvista. Hän halusi tietyllä tapaa testata miten paljon mies kertoo itse.

Mies otti hänet lähelle ja kiusoitteli vähän. Suukotti. Halasi. Peruskuvio. Esitti retorisen kikkailukysymyksen pettämisestä – voiko pettää ilman seksiä? (No voi, syvälliset keskustelut jonkun muun kanssa oli naiselle jopa pahempi ajatuksena kuin satunnainen seksi jonkun tuntemattoman kanssa – hän halusi olla se ”uskottu” ja puolisonsa paras ystävä).

Mies kertoi itse koskettelusta, mutta pystyikö nainen olemaan varma, että se jäi siihen? Mies käytti Pepestä sanaa vakooja ja yritti kaikin tavoin horjuttaa Pepen uskottavuutta. Sitten vedottiinkin jo siihen, että kaikkien pitäisi olla leikkisiä pikkuflirttejä. Nainen ei ollut. Hän halusi rakastaa ja kunnioittaa vain yhtä. Miehen huulilta valuivat kaikki samat vuolaat hunajaiset selittelyt, mitkä hän oli kuullut niin usein, että olisi pystynyt ennustamaan seuraavan lauseen lähes sanatarkasti.

Miksi hänestä ei enää tuntunut siltä, että mies rakasti häntä niin paljon kuin väitti? Rakastiko ollenkaan.

Tilanne on kestämätön.

Pitäisikö naisen kasvattaa selkäranka vai olla rennompi asian suhteen? Pitäisikö hänen lähteä sittenkin etsimään miestä, joka vastaa hänen tarpeisiinsa ja haluaa hänen olevan onnellinen vai pitäisikö hänen vielä sadannenviidennentoista kerran yrittää käydä keskustelua kummankin tarpeista?

Entä kannattaako enää yrittää, kun luottamus on mennyttä?

Voiko ihminen muuttua?

Jaa-a, mitä sanoo ysärimies Dr. Alban.

”It’s my life.”

Käykö flaksi?

Mies lähestyi tuntemattomia naisia rohkeasti.

Hän oli mukavannäköinen, siistit vaatteet, muutenkin siistitty olemus. Hän oli selvästi harjoitellut muutaman hauskasti ilmaistun aloituksen, jolla sai naiset nauramaan ja rentoutumaan. Sen lisäksi hän osasi improvisoida sekä kiusoitella ja haastaa kuulijoita juuri oikealla tavalla, joten hän sai luvan istua seuraan.

Hän esitti naisille paljon avoimia kysymyksiä. Osa niistä vaikutti jälleen hieman harjoitelluilta, mutta ei se ketään haitannut. Hän kuunteli, vaikutti aidosti kiinnostuneelta. Ei kosketellut ketään. Hymyili ja nauroi kyllä paljon. Tarjosi kaikille juomat, jopa pariin otteeseen. Osti myös ravintolassa myytävistä ruusuista yhden jokaiselle pöydässä istuvalle naiselle, ei vain sille, jonka kanssa hän keskusteli eniten. Oli helppo huomata heidän välillään tiettyä kemiaa. Nainen asetti kätensä miehen reidelle, kuiskasi jotain hänen korvaansa. Mies siirsi naisen käden pois reideltään, mutta selvästi vastasi flirttiin. Muut naiset jäivät koko ajan vähän vähemmälle huomiolle. Lopulta mies jutteli heidän kanssaan vain satunnaisesti.

Mies istui pöydässä yhteensä puolisentoista tuntia. Sen jälkeen mies nousi ylös, kiitti naisia ja lähti.

Ravintolan ulko-ovella hän kaivoi taskun pohjalta sormuksen, asetti sen vasempaan nimettömäänsä, kiitti portsareita ja lähti kotiin.

Vaimo oli yhä hereillä ja itkuinen. Syytti miestä pettämisestä, kertoi että jälleen joku tuttu oli nähnyt miehen ravintolassa vieraita naisia naurattamassa.

Mies otti vaimon syleilyyn ja suukotti hiuksia. Hän vastasi kysymällä, voiko hän oikeastaan pettää vaimoaan, jos ei kuitenkaan harrastanut seksiä kenenkään kanssa. Ei edes suudellut tai halaillut. Hän haluaa olla rehellinen, ja kyllä, yksi nainen yritti kyllä koskea häneen, mutta hän sanoi heti ei ja siirsi vieraan naisen käden pois. Eikö naisen liian utelias ja tilanteen selvästi väärin tulkinnut vakooja muistanut kertoa sitä? Se mitä ravintolassa tapahtui, oli vain ja ainoastaan hauskanpitoa ja kevyttä flirttiä. Ihminen on leikkisä eläin. Ei asioita pidä ottaa niin vakavasti. Hän ei tehnyt mitään väärää, vähän jutusteli mukavia. Hän ei ikinä pettäisi vaimoaan, vaimo on hänelle se tärkein. Mies totesi vielä, että hän on omasta mielestään osoittanut olevansa riittävän luotettava. Miksi sama syytös yhä toistuu vaikka jo vuosikaudet kerta toisensa jälkeen hän on ollut uskollinen ja tullut aina suoraan kotiin? Häntä ei edes kiinnosta seksi muiden kanssa. Hänhän rakastaa vaimoaan.

Vaimo ei vastannut.

Mitkä fiilikset lukijalle syntyy tästä tarinasta? Riittääkö se, että sanoo rakastavansa ja hellii toista kun hän on läsnä vai pitäisikö kumppanin ahdistuksen tunteet ottaa jotenkin paremmin huomioon? Olisiko mies ihan yhtä ”leikkisä eläin” vaimon katseen alla?  Mikä oikeastaan lasketaan pettämiseksi? … Rakastaako tuolla tavoin toimiva mies vaimoaan oikeasti?

Eikö vähän tunnukin siltä, ettei kenelläkään tässä tarinassa oikeasti käynyt flaksi?

Siteeraan loppuun suurta 90-lukulaista ajattelijaa: ”What is Love?”

Laita Haddaway soimaan.

Merkityksellisiä asioita

Onko merkityksellistä rakastaa vai saada rakkautta?

Vastaan tähän: Molempia. Tärkeintä on rakastaa ensin itseään ja sitten toista, ja sen jälkeen osata vastaanottaa rakkautta eikä tyytyä mihinkään puolittaiseen. Vanhan itämaisen viisauden mukaan rakkauden kokeminen tekee rohkeaksi ja sen vastaanottaminen antaa voimaa.

Miten moni kuitenkaan uskaltaa antaa tai edes vastaanottaa sitä tarpeeksi, jotta oma sydän voisi puhjeta kukkaan?

Tapasin ihmisen. Rakastuin. Päätin oppia kaiken rakkaudesta.

Sitä, mitä ei ole (kokenut), ei osaa kaivata. Jos ei ole koskaan kokenut sitä, millaista on olla täysi, sitä ei voi tunnistaa (se on löydettävä). Silloin tyytyy osittaiseen tyhjyyteen, eikä vaadi liikoja. Luulee (toivoo) ehkä, ettei muilla mene sen paremmin.

”Kaikki tekevät kompromisseja.” Eivät kaikki.

Löysin sellaisen muodon rakkaudesta, mitä haluan itse antaa ja vastaanottaa. Nyt kun olen sen kerran kokenut, en enää halua mitään muuta.

Nyt vasta rakastan. Herään aamuisin onnen tunteeseen. Koen maailmassa syvää kauneutta, jollaista en ole koskaan tuntenut. Saatan nähdä lehtien tanssivan niin täydellisesti, että kyynelehdin onnesta. Ja koen jatkuvaa kiitollisuutta.

Näen, kun aiemmin olin sokea. Ennen kaikkea näen täydellisen selvästi omaan sydämeeni, se ei yritä huijata minua enää. Se tietää, että minä tiedän jo totuuden.

En halua omistaa ketään, koska minua ei voi omistaa. Olen vapaa. En tarvitse keneltäkään loppuelämää, minulle riittää lyhytkin aika, kunhan se on merkityksellistä ja täynnä rakkautta. Sen minulle annetun hetken ajan sitoutumisen on oltava sataprosenttista.

Sydämeni on vahva, mutta jos sitä hakkaa, laiminlyö, kiduttaa… Se ymmärtää nyt lähteä heti. Se ansaitsee parasta. Se ei halua enää välinpitämättömyyttä, merkityksettömiä pelejä, manipulaatiota, alistamista, ansoja, selkärangattomuutta, ulkoisia meriittejä vailla substanssia. Olen tehnyt valtavan työn puhdistautuakseni turhasta paskasta. Miksi sotkisin itseni siihen uudestaan?

En tarvitse uutta kumppania vaihtaakseni pois väärän. Voin lähteä ilman uuden ihmisen tarjoamaa turvaverkkoa, olla yksin ja luottaa siihen, että sen oikean tunnistaa heti – tuli hän vastaan huomenna, vuoden päästä tai kymmenen vuoden päästä. Siihen saakka olisin silti onnellinen: minulla on ihan oma täyttymyksellinen elämä!

Vain se, joka on kävellyt samaa polkua ja lentänyt lohikäärmeellä, noussut tuhkasta feeniks-linnun kanssa ja kesyttänyt kuolemattoman yksisarvisen voi ymmärtää, mitä tarkoitan.

Vain ne, jotka tekevät herkeämättä työtä rakkauden eteen joka ikinen päivä voivat päätyä rakkauden avoimeen syliin.

Se, jolle rakkaus on merkityksetöntä, älköön vaivautuko.

Rakkaus – tunne, joka lopulta määrittelee meidät

Mistä tiedämme, mikä on ”oikeaa” rakkautta ja mikä syvää välittämistä, ystävyyttä?

Mikä riittää ja on ”ihan hyvä”, entä jos mikään ei riitä?

Voiko sielunkumppanin löytää vai tehdäänkö sellaisia?

Pohtiessa rakkaustarinoita, ajattelin rakkauden sisältöä. Sitä, miksi se haastaa meidät nöyrtymään, pysähtymään, oivaltamaan ja rakastumaan aina vain uudestaan ja uudestaan. Oppiiko riittävästi kerrasta, vai vaatiiko se useamman kerran?

Entä jos meidät on luotu kehittymään rakkaudessa, kuten ihmiselämässäkin. Voisiko olla niin, että rakkaus kasvattaa meitä tuntemaan aidosti, kuten maailma lapsesta vanhukseen eri ikäkausineen? Mitä jos meillä tulee olla elämän kaltaisia kasvun vaiheita myös rakkaudessa? Tavoitteena täyttymys ja silti vapaa, yksilöllinen rakkaus. Millainen olisi sinun rakkaustarinasi, alla muutaman muun…

Kolme tarinaa rakkaudesta

Simpukka

En oikein usko välityspalveluihin, mutta kun näin hänet deittisivulla ja katsoin kuvaa, oli kuin olisin tuntenut hänet aina. Tutkin kuvaa, tunnistin piirteet, tiedostin omani, valitsin tähteni. Olimme heti yhtä, ensimmäisistä viesteistä alkaen. Pelkäsin aiemmin, etten koskaan osaisi oikeasti rakastaa, kukaan ei ollut saanut minua tuntemaan rakkautta kuten hän. Hän herätti minut eloon, tuntemaan ja näkemään ensimmäistä kertaa elämässäni. Kaikki oli, kuten olisi aina tarkoitettukin olevaksi. Samat asiat, yhteinen kieli, johdatetut polut. Sielunkumppani. Aidosti läsnä ja lähellä. Ei tarvitse edes sanoja, pelkkä läheisyys riittää. Hiljaisuuskaan yhdessä ei ole kiusaannuttava. En uskonut sanontaan siitä, että sen tietää ja tuntee, kun löytää oman rakkauden. Kaikki ne eksyneinä kulkemani vuodet johdattivat sen todellisen rakkauden luo.

Siivetön

Elin parisuhteessa, josta puuttui kaikki se mitä rakkauteen kuuluu. Ei lämpöä, läheisyyttä tai tunnetta. Kämppiksiä, kavereita, totuttu ja kulutettu tarina. Löysin toisaalta rakkauden, se vain osui samanlaisiin tunteisiin. Hän oli läsnä, rakasti ja helli. Usean vuoden ajan elin kahta elämää. Sitä jossa olen puoliso, kuuliainen toteuttaja ja sitä jossa rakastajana antaudun kokemuksille vailla rajoja. Tuli päätöksen aika, kummanko valitsen. Olenko kuuliainen puoliso, vailla tunteita vai rakastanko, kuten sydän sanoo… Hajosin, eksyin ja unohdin itseni. Kumpikin vaihtoehto tarkoitti tuhoa, surua ja tuskaa. Valitsin kuuliaisuuden ja luovuin unelmista ja rakkaudesta, koska minullahan on hyvä puoliso.

Seireeni

Minä rakastuin huomaamattani ihmiseen, joka pääsi lähelleni. Kielsin tunteeni ja selitin kaiken itselleni ties millä. Rakkaus kiilasi puskasta ja pysäytti totaalisesti tunteettoman vaeltajan. Ei minun pitänyt tuntea. Olin juuri heittänyt kymmenen vuotta rakkautta roskikseen, koska en osaa rakastaa, niin minulle sanottiin. Miksi kaiken tämän keskelle astuu ihminen, joka saa minut luopumaan järkevyydestäni. Päätin olla rehellinen itselleni ja hänelle. Minä tunnustin vajonneeni rakkauteen, en mihin tahansa vaan sellaiseen joka on minulle jotain ainutlaatuista ja merkityksellistä. Odotin rakkauteni reaktiota. Tunne ei ollut molemminpuolista ja jouduin helvettiin itseni kanssa. Eikö minusta ole tähän, mitä teen väärin? Itsetutkiskelun kautta huomasin minussa ainutlaatuisen ja herkän rakkaudellisuuden, joka elää ja hengittää, vaikka sillä ei olisi kohdetta. Pelkkä rakkaus riittää. Se kasvattaa ja opettaa etsimään, sekä löytämään uusia tasoja ja olemaan rohkea. Rakkautta ei voi ottaa minulta pois, vaikka sillä ei olisi vastaanottajaa. Rakkautta ruokkii usko ja toivo, jolloin siitä tulee suurempaa ja arvokkaampaa kuin koko elämä itsessään.  Kun rakastaa voi nähdä, olla ja tuntea kaikkeuden, vaikka vaeltaisi yksin.

Rakkauden rajat

”Ne pääsee kuitenkin liikkumaan, joiden tarvitsee.”

Siis töitä saa mennä tekemään Uudenmaan rajojen tuolle puolen.

Onko eurojen tienaaminen (verovaroja valtion kassaan) ainoa riittävän tärkeä ja suojattava arvo, että Uudenmaan rajat saa ylittää? Entä jos minulla on muita välttämättömiä tarpeita kuin työn tekeminen? Kuten tarve tavata paras ystäväni, joka sattuu asumaan tois puol rajjaa? Entä rakkaus? Onko se riittävän tärkeä arvo, että olisi tarpeellista päästä rakkaansa luokse toiselle paikkakunnalle, rajojen yli, ihan vain ollakseen lähellä? Päästä halaamaan häntä, rakastella? Entä jos haluankin ajaa Uudeltamaalta Nääsvilleen asioimaan, tukemaan jotain paikallista pienyrittäjää? Entä jos haluan päästä ostoksille ruokakauppaan, joka olisi näppärästi kahden kilometrin säteellä, mutta minut käännytetään ajamaan parinkymmenen kilometrin päähän, koska korona-rajoitukset nyt vaan on semmoisia, eikä lähikaupassa (lähimmässä kaupassa) käynti ole jonkun muun mielestä tarpeellista? Eräs asiakkaani suri sitä, ettei pääse siivoamaan sukulaisten hautoja, kun ovat väärällä puolella rajaa…

”Täällä tästä rajoittamisesta tehdään ihan turhan suuri haloo, se on ihan pikkujuttu. Aasiassa ihmiset ovat tottuneempia siihen, että valtiovalta voi tarvittaessa rajoittaa vapauksia.”

Kyllä, vanhat kunnon kommunistit tankkeineen ja konekivääreineen pitivät hienosti huolen siitä, ettei aukioille turhaan hakeudu mielipiteitään vapaasti ilmaisevia, loukkaamattomia vapauksiaan ja ihmisoikeuksiaan vaativia mielenosoittajia. Aika pelottavaa, että Suomestakin löytyy ihmisiä, joiden mielestä on ok rajoittaa ihmisoikeuksia, kunhan käsky vain tulee ”ylhäältä”.

”No, myöhemmin sitten nähdään kuka oli oikeassa.”

Niin siis millä tavalla oikeassa? Oikeassakin voi olla niin monella eri tapaa. Lasketaanko vain ruumiita, mennään semmoiseen numeeriseen arviointiin ja vertailuun? Vai pitäisikö tässä myös pohtia syvätason arvoja? Tai vaikka sitä, millaisia vaikutuksia tällä voi olla pitkässä juoksussa talouteen, yrityksiin, perheisiin…? Olisi varmasti ihan hyvä, jos epäterveet firmat menisivät konkurssiin ja huonot parisuhteet kariutusivat, mutta kun tässä on todellinen riski että lapsi lähtee nyt pesuveden mukana – ja vauhdilla lähteekin!

Kun lopulta mennään siihen, mikä on oikein ja mikä väärin, niin vapaina syntyneiden yksilöiden perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien rajoittaminen vähän ”fiilispohjalta” on lähtökohtaisesti väärin. Kaikkien ihmisoikeuksien rajoitusten tulisi aina olla ehdottoman välttämättömiä. Onko liikkumisen rajoittaminen valtion rajojen sisällä todella vielä tässä vaiheessa millään muotoa välttämätöntä? Vastatkaa, perustelkaa! En ole vakuuttunut. En itse pelkää koronaa, tulee jos on tullakseen, joten miksen saa itse tehdä muiden mielestä vastuuttomia asioita, jos kuitenkin haluan tehdä niitä ennen kaikkea yksin tai pienessä ystäväporukassani ja pysyn poissa suuremmista kokoontumisista ja iäkkäiden tai muiden riskiryhmiin kuuluvien lähistöltä?

Ruotsissa voi kuolla määrällisesti ja jopa suhteessa väestöön enemmän porukkaa koronaan, silti he tekevät aivan oikein. He antavat yksilöille sekä valtaa että vastuuta. Suomessa selvästi ajatellaan, että ihmiset ovat idiootteja, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan. Onneksi joku pitää huolen rautanyrkillään. Minulla vain on lähtökohtainen, rikkomaton oikeus olla idiootti, kunhan olen idiootti vaarantamatta muita.

Isot pojat hymyilevät, koska he tietävät että vallankumouksia ei enää käydä aseilla. Ne käydään rahalla.

Rakkaudella on nyt hallituksen määräämät fyysiset rajat. Katsotaan miten tästä eteenpäin…

Syntipukki

Elostelija ja seitsemän kuolinsyntiä:

Himo – itsestään selvä synti elostelijan tapauksessa. Ihminen ei pysty hallitsemaan halujaan eikä hillitsemään himojaan. Addiktio on orjuutta ja pidättyväisyys on herruutta, sekä tunteiden että halujensa herruutta.

Ylpeys – Elostelijalla on ”oikeus”, hän on ”erityislaatuinen”. Siten nusuttelija perustelee sen, että hän saa panna kaikkea mikä liikkuu, hyväksikäyttää muita vailla omantunnontuskia. Elostelija ei suhtaudu kumppaneihinsa nöyrästi tai näe heitä. Pantavat ovat elostelijalle yhdentekeviä ja merkityksettömiä. Yleensä myös hän itse on itselleen yhdentekevä, koska hän on sokea todelliselle minälleen.

Mässäily – Tämä on toisilla ihmisillä mässäilyä, irstailulla mässäilyä, yleistä kyvyttömyyttä kohtuullisuuteen. Se on yleisesti ottaen ahmimista ilman, että on itse kontrollissa. Kun kaiken nielee, kaikesta tulee lopulta paskaa.

Laiskuus – Panohenkilö ei jaksa oikeita ihmissuhteita, ei niiden vaatimaa työtä, ei tarvittavaa itsetutkiskelua, ei toisen huomioimista. Hän ei vain kykene tekemään asioita, joita hänen tarvitsisi vaikkakin hän voi tehdä paljonkin asioita, joita hänen ei pitäisi. Hyperaktiivinen tekeminen ilman ymmärrystä on pahimman luokan laiskuutta. Se on ajattelemattomuutta. Pukilta puuttuu oikeanlaista kestävyyttä ja tunnollisuutta.

Viha – Elostelija vihaa kaikkea kaunista ja herkkää eli sellaista, mikä vaatii työtä ja sielua. Viha on surkean impulssikontrollin synti. Kärsivällisyys ei tunnetusti kuulu elostelijan hyveisiin eikä elostelija kestä hankalia, ikäviä tilanteita.

Ahneus – Pukkimme on ahne. Hän haluaa kaiken. Kaikki kauniit ihmiset itselleen, hänen omaan sänkyynsä, valtaansa. Kaikki ovat vain esineitä, joita voi pitää kun itsestä tuntuu siltä. Hän pelkää menettämistä, siksi hän ei anna mitään.

Kateus – Elostelijan kateus on kateutta muiden kyvykkyyksiä tai ominaisuuksia kohtaan. Häneltä puuttuu lempeys muita kohtaan, mutta myös itseään kohtaan. Siksi elostelijamme on lopulta helvetin traaginen olento.

Synti-pukki.

Molemminpuolista hyväksikäyttöä

Eräs nelikymppinen miespuolinen tuttuni kertoi minulle suhteestaan elämänsä ainoaan ”rakkauteen”.

Hän oli jopa kaksi kertaa yhdessä saman ihmisen kanssa (yhteensä kuitenkin vain viitisen vuotta). Hän kuvaili naista sanoilla ”kaunein nainen, jonka oli koskaan nähnyt”… Se oli ”rakkautta ensi silmäyksellä”. Vaikka hän silloin työskentelikin autokoulussa, hän oli ”täysin sokea niille päivittäin ympärillään pyöriville teiniperseille”. (Kyllä, hän todella käytti itse sanaa teiniperse). Seksiä tässä erityislaatuisessa ihmissuhteessa oli kertoman mukaan päivittäin.

Mitään muuta mies ei oikeastaan naisen positiivisista ominaisuuksista kertonutkaan, joten ehkäpä ulkonäkö ja seksi rinnastuivat miehen näkökulmasta elämän suureen rakkauteen.

Muutoinhan mies kuvaili tätä elämänsä rakkautta toteamalla muun muassa, että nainen ”ei ollut läsnä”. Lisäksi naisella oli ollut ”itsekäs vaihe”: nainen oli lähtenyt maailmalle etsimään itseään ashrameista ja dokumentoinut tämän syvällisen etsintämatkan omaan sieluunsa ottamalla valokuvia upeista maisemista ja jakamalla ne somessa, koska tunnetustihan yksilön henkinen kasvu edellyttää tykkäyksiä muilta.

Mies ei jäänyt liiaksi surkuttelemaan exänsä lähtöä vaan löysi itselleen uuden naisystävän Tinderistä. Hän oli parisen vuotta yhdessä tämän uuden, omien sanojensa mukaan upean naisen kanssa ja nainen jopa asui suurimman osan miehen luona. Nainen oli menestyvä yrittäjä ja mies kertoi minulle miten kalliita käsilaukkuja nainen osteli. Nainen teki terveellistä ja hyvää ruokaa ja mies kävi usein naisen ohjaamilla ryhmäliikuntatunneilla. Miehen mielestä harmillista oli, että tämä nainen halusi aina ”keskustella”. Lopulta seksikään ei enää tuntunut mukavalta ja siksi mies jätti muutoin niin upean naisen.

Kun mies kertoi tästä ihmissuhteestaan, saamani mielikuva oli, että pariskunta teki kyllä paljon asioita yhdessä, mutta he eivät todellisuudessa tutustuneet kunnolla toisiinsa sinä aikana kun olivat suhteessa. Tämän naisen ulkonäköä ei oikeastaan edes mainittu eli se ei ollut yhtä olennaisessa osassa kuin elämän rakkauden kanssa. Tämäkin nainen oli vain lista miehelle hyödyllisiä ominaisuuksia.

Jossain välissä elämän rakkauskin oli palannut reissuiltaan. Tuttuni ja elämän rakkaus eivät enää päätyneet kolmatta kertaa yhteen, mutta mies kävi auttamassa naista muutossa ja he olivat jälleen harrastaneet miehen mielestä aivan uskomatonta seksiä…

Tuon kuultuani en voinut karistaa epämiellyttävää tunnetta, että se ihmissuhde perustui lähinnä molemminpuoliselle hyväksikäytölle (ja jos seksi olisi myös naisen mielestä ollut niin uskomatonta, ihmissuhteen nykytila olisi voinut olla hyvinkin erilainen).

Kun naisella oli itsellään tarve miehelle (joko junttivoimalle kuten esimerkiksi muuttoavulle tai sitten jonkun mukavannäköisen miehen jakamattomalle huomiolle, jos sitä ei saanutkaan muualta), nainen piti kiltin koiransa roikkumassa kuvioissa. Mies sai korvauksena orjatyöstään sopivan säännöstellysti ”uskomatonta seksiä maailman kauneimmalta naiselta”.

Eipä mieskään vaikuttanut lopulta olevan aidosti järin kiinnostunut naisen henkisestä puolesta eikä hän tehnyt kaikkeaan ollakseen yhdessä ”elämänsä ainoan rakkauden” kanssa. Sen, mitä hän ei saanut tuolta niin sanotulta elämänsä rakkaudelta, hän lähti hakemaan muualta. Ei taistelua rakkauden voittamiseksi takaisin, ei vaivannäköä, ei rohkeutta… Onko sellainen oikeastaan rakkautta?

Olen pohtinut, pysyikö seksi miehenkin mielestä juuri siksi niin erityislaatuisena ettei hänkään oikeastaan halunnut olla liian läsnä ihmissuhteissaan eikä nähnyt naista itsestään erillisenä yksilönä vaan ainoastaan omien seksuaalisten tarpeidensa täyttäjänä.

En tuomitse. Varmasti moni muukin nauttii itsensä ja maailman unohtamisesta ja mikä voisikaan olla helpompi tapa aikaansaada se sallitulla tavalla kuin sekoittaa päänsä seksihormoneilla. Olen itsekin tehnyt sitä.

Paljon pelottavampaa on harrastaa seksiä ihmisen kanssa, johon kokee todella syvää henkistä yhteyttä. Se on alastomuutta, jota ei voi sanoin kuvata.

Todellinen rakkaus pääsee ihon alle, eikä mikään muuta ihmistä niin kuin sellaisen rakkauden löytäminen. Kaikki ulkoiset temppeliretket jäävät turhiksi ja vasta silloin seksi muuttuu uskomattomasta jumalaiseksi. Kun sen kokee, ei enää halua mitään muuta.

Siitäkin syystä ihmissuhteissa kannattaisi kokeilla muutakin kuin molemminpuolista hyväksikäyttöä.

Eedenistä itään ja koronasta koilliseen

Pandemia on saanut lähes koko maailman pysähtymään.

Siinä missä Eurooppa on vetänyt rajat kiinni, länsinaapurimme optimismi jaksaa yllättää iloisesti. Onko hullua pysyä niin positiivisena kriisin keskellä? Vain aika näyttää. Aion silti itse seurata Ruotsin mallia.

Ruotsissa lähtökohta on sellainen, jota voisi odottaakin liberaalilta, aidosti ihmisoikeuksia kunnioittavalta valtiolta, joka ei holhoa. Siellä muistutetaan yhteisestä vastuusta. Kehotetaan – ei pakoteta. Luotetaan siihen, että ainakin pääosa asukkaista on fiksuja ja osaavat arvioida tilannetta, ja myös pitävät omasta ja toistensa hyvinvoinnista huolta.

Mitä muualla maailmassa? Joukko poliittisia päättäjiä sanelee, mitä yhteiskunnassa saa tehdä. Odottamaton kriisi johtaa käytännössä diktatuuriin.

Itse uskon, ettei kukaan tule enää välttymään tartunnalta, mutta merkityksellistä tilanteessa on se, miten tautia vastaan itse taistelee ja miten terveydenhuollon kapasiteetti eri ajankohtina riittää. Tilanteen hyväksyminen ei ole synonyymi sille että olisi syöksyttävä toivottomuuteen.

Jokaisella oma tapansa selvitä. Osa hamstraa lääkkeitä ja vessapaperia. Pelko ja stressi harmillista kyllä syövät usein turhaan vastustuskykyä.

Itselläni on jo iät ja ajat ollut testamentti kunnossa ja suurin osa (ainakin kaikki olennaiset) asiat järjestelty lähtöä varten. Tämän kaiken olen tehnyt ilman että olisin itsetuhoinen – päinvastoin: RAKASTAN ELÄMÄÄ. Olen vain hyväksynyt kuolevaisuuteni ja elämän satunnaisuuden. Tiedostan, että minä voin tai kuka tahansa läheiseni voi kuolla milloin vain, mutta se ajatus ei ahdista minua. Kuolema on osa elämää, omassa elämässäni jatkuvasti läsnä ja se on rauhoittavaa. En halua elää ikuisesti enkä olla ikuisesti nuori. On järkevää pitää itsestään huolta, mutta aikaa ja vääjäämätöntä vastaan taisteleminen tai sen pakeneminen on sulaa hulluutta.

Huolehdin kriisin keskellä immuunijärjestelmästäni. Pukeudun oikein. Panostan uneen ja syön terveellisesti. Liikun kohtuudella. Vietän aikaa luonnossa. Meditoin ja keskityn hengitykseen. Luotan kylmiin suihkuihin ja kuumaan saunaan. Pidän yllä sosiaalisia suhteita niin hyvin kuin pystyn ja mieluiten livenä, mutta vähintäänkin puhelimessa kerran päivässä. Optimismi, ilo, nauru ja rakkaus löytyvät lääkelaukustani.

Hyvää vointia. Muistakaa rakastaa toisianne!